Lähetystön porukan kanssa retkellä perjantaina kauimmaisella kukkulalla, kiinalaisten lempipaikassa Gentingissä.
Ei menty pelaamaan, vaan luontoon: n. 2 kilometrin luontopolku 4 nuoren oppaan kanssa. Edellisenä yönä oli satanut ja oppaat sanoivatkin että iilomatoja on. Ruiskutin sääriini hyttysmyrkkyä. Luontopolku oli niljakas ja liejuinen. Kohta alkoi alkupäästä kuulua kauhun kiljahduksia. Joku oli katsonut kenkiinsä ja nähnyt mustia langanohuita parisenttisiä lieroja kiipeilevä kengissä ja lahkeissa ylöspäin. Ja sitten niitä oli muillakin. Koko loppumatka olikin yhtä huitomista. Luonnosta ei ollut tietokaan - onneton polku tosin kulki tien vieressä rinteessä; ei siinä paljoa näkemistä ollutkaan. Aika jyrkkiäkin kohtia, johon emme olleet varustautuneet. Varsinkin vanhemmat aika uupuneina pääsivät perille - siellä kengät pois jaloista - iilimatotarkastus: mullakin oli kummassakin kengässä yksi mato, muuten olin niiltä säästynyt. Timolla oli molemmissa säärissä isot veriläiskät - madot litistyneet housujen ja ihon väliin. Vielä naisten huoneessa täys tarkastus: puserot, housut auki, tukka sohittu jne ihan kuin punkkitarkastus.
Syömään.
Sitten leijonatanssikilpailuja katsomaan. Portin edessä ihmeteltiin oliko yksi ihminen pudottanut ketsuppia puserolleen navan eteen. Ei - se olikin verta .APUA. Ja sitten muuallakin edessä ja takana. Ja muutama lihava parisenttinen putosi maahan - verta täynnä. Hyvä ettei se nainen pyörtynyt - raukka. Aika iljettäviä!!!! Yksi tuttuni sanoi, että hän jo kouluaikana tottui luontoretkillä iilimatoihin. Sukkiin laiettiin tupakka ja suolaa oli mukana, jos iilimatoja sattui tarttumaan sääriin. Tänä päivänä kai saa ostaa niin tiuhia sukkia etteivät iilimadot pääse niistä läpi ihokosketukseen. Jos ikinä joudun luontopolulle, niin otan vaihtovaatekerran mukaan!
Ja sitten kansallisia leijonatanssimestaruuskilpailuja katsomaa. Turkin alla on kaksi ihmistä, jotka temppuilevat eri korkuisten pylväitten päällä. Leijonan pää saattaa paina 10 kiloa. Hurjan taitavia, vahvoja nuoria! Leijonat tosi eläväisiä!
Tämä lienee valmistautumista kiinalaisten uuteen vuoteen, jolloin leijonatansseja on joka puolella ja nuorilla tilaiuus ansaita rahaa. Esiintymiset varrattavissa tiernapoikien esiintymisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti